Produced by Tapio Riikonen
Tosikertomus Otleyn kirkkoherra
CHARLES B. TAYLER'ilta
Ruotsista suomentanut S. H—n.
Tampereella,
Emil Hagelberg'in ja kumpp. kirjapainossa, 1878.
Emil Hagelberg'in kustannuksella.
Harvat ovat ne, jotka eivät ole kokeneet, mitä suru ja kärsiminen on;harvat ovat nekin, jotka ymmärtävät, mitä kärsiminen vaikuttaaihmissydämessä. Kärsiminen ja suru on välistä Jumalan kädessä keinona,jolla Pyhä Henki vaikuttaa perin pohjaisen muutoksen sydämessä; muttase on Pyhä Henki, eikä murhe itsessään, joka oikeastaan tämänihmeellisen muutoksen tekee. Missä surua ei seuraa Pyhän Hengenvaikutukset, siellä saattaa ihmisen sydän tulla haavoitetuksi javaivatuksi, vaan ei pehmitetyksi, niinkuin joka päivä tapahtumatympäristössämme myös todistavat.
Seuraava todellinen kertomus opettaa meille, mitä semmoinen kärsiminenvaikuttaa, jota ei Jumala saa pyhittää, mitä se kärsimys myötänsä tuo,joka pipliassa sanotaan "maailman murheeksi". Tämä tapaus tuotti minunsieluuni syvän ja vakavan vaikutuksen, ja minä toivon, että kertomussiitä vaikuttaa samaa muissa. Jumala suokoon sen! Oli pimeä ilta;raskaat pilvet olivat kokoontuneet länteen juuri auringon laskunseuduille, ja hämärä hävisi tavallista pikemmin. Erään maaseurakunnanpappi oli kotimatkalla kaukaisesta paikasta avaraa ja harvaan asuttuaseurakuntaansa, kun hän huomasi kirkkaan valovirran, joka levisi tiellekylän sepän ahjosta. Hän seisahti ihmettelemään sitä vaikutusta, minkähäikäisevän valon ja synkän pimeyden jyrkkä vastakkaisuus esiintoi.Siinä olisi ollut kuva Rembrandtsin [kuuluisa maalari loistavistavalostuksista hänen kuvatauluissaan] pensselille. Esineet, joita ei hänollut huomannut päivän valossa, näyttivät nyt ilmautuvan salamielisessäsuuruudessa. Pajan vastapäätä oleva vanha vaunuvaja loisti valkeanpaisteessa; puoliksi avoimesta ovesta leimusi valo sinne ja tännerautavitjoille ja vanhoille siloille, joita riippui seinillä, samallakun loitompana kaikki oli suljettu synkimpään yöhön. Mutta pajassatapasi hänen huomionsa jalomman esineen: sepän muhkea olento ja kauniitkasvojuonteensa, hänen siinä seisoessaan täydellisessä miehuudessaan,näkyivät niin selvästi tässä kirkkaassa valossa. Ei hän koskaanmuistanut nähneensä juhlallisempaa kuvaa englantilaisestatyöntekijästä.
Richard Norman oli silloin miehuutensa kukassa. Hänen selvät, kauniitkasvojuonteensa todistivat hyvyyttä ja ymmärrystä. Leveä rinta jajäntevät käsivarret näyttivät erittäin olevan määrätyt hänen kovaatyötänsä varten. Hänen kasvoissansa ja koko muodossansa oli rauhallisenlevon kuva, kun hän seisoi, toinen käsi palkeen vivussa ja toinenvalmiina tempaamaan rautakankia ulos hehkuvasta ahjosta — mutta tuooli voiman levollisuus. Seuraavana silmänräpäyksenä lepäsi rautakankikiehuvana alasimella ja tuo sen vieressä seisova voimakas olento olitäydessä liikkeessä; väkevä käsivarsi vilkkaassa vaikutuksessa olevinejännitettyine lihaksinensa, heilutti kiireesti raskasta vasaraa, javoimakas isku kerta toisensa perään kohtasi pehmeätä kankia, jottasäkeneet lentelivät siitä joka suunnalle. Pian sitä käännettiin ja piankajahti vasaran isku jälleen, jota tehden valkea rauta alkoi muuttuapunaiseksi ja sitte kadotti senkin värin, kunnes vasaran iskuttaukosivat ja rauta makasi siinä jähtyneenä, kylmänä ja muuttuimustaksi, miten ennenkin.
Papin ajatukset ylenivät nyt korkeampaan aineesen, kun hän seisoi ja