Produced by Tapio Riikonen
J. H. Erkko
Otava, Helsinki, 1911.
Kotoisia tarinoita I.
Nuori Aatami
Salapolttajat
Kuinka syys muuttui kevääksi
Kotoisia tarinoita II.
Viipurin rinkeli
Pormestari Leipzig
Pesuvaimon tarina
Neitiserkku
Täysvillainen
Apulainen
Metsäpolulta
Jättiläisen sydän
Uskovainen
Kuvauksia.
Linnun poika
Ihmelapsi isäänsä
Kirjoitelmia.
Ajatelmia
Suomalainen huoneentaulu
Teaatterin johdosta
Setä Iisakin raittiuskanta
Kirjailijain tekijänimistä
Kotimainen tunnelma
Mitä nyt?
Eri oikeita
Edes nuo kukat
Häiritty rauha
Itsemme puolesta
Sanomalehdet jokapäiväistä leipää
Uudet aatteet
Tanssin puolesta
Miltä Henrik Ibsen minusta on tuntunut?
Puheita.
Puhe Käkisalmen 600-vuotisjuhlassa
Viisi veljestä
Puhe Kirjailijaliiton avajaisissa
Isänmaalle
— Ei hän kauan elä, kyllä Jumala hänet korjaa pois, hänellä on niinerinomainen muisti, että sit' on oikein ihme. Kun sisarta opetettiinaakkosia tuntemaan, niin veli, pikku Aatami, oppi ne alusta pitäinulkoa, ja samaa kyytiä meni koko aapiskirja, että avosuin vaan saatiinkuulla, kun poika paukutti, että seinät soi. "Ymmärrätkö", kysyikanttori lukukinkerillä, "ymmärrätkö mitä luet?" Silloin pojan päässäsilmät seisoivat kuin kanttorin taulunumerot kirkossa ja punakkanapurki hän aapisen lukuja kuin lankaa kerältä, kunnes kanttori oikeinväkivoimalla hänen vauhtinsa seisotti. — Nyt osaa hän jo lukeasisältäkin ja mitä kaikkia hän voisikaan oppia, — mutta eihänsemmoinen lapsi kauan elä.
Jotenkin tuollaisia ennuspuheita ja tunnussanoja kulki Koiramäen pikkuAatamista kylän täysikasvuisen vaimoväen keskellä. Selvästi nähtiin,että poika tunnussanoista iloitsi, vaan ennuspuheita kuuli hän hyvinsuuttuneilla korvilla, sillä kuolemaan oli hän yhtä vastahakoinen kuinkaikki muutkin sitkeähenkiset. Hän siis vastoin ennustuksia eli oikeintahallansa ja luki ulkoa kaikki kirjat mitä siihen aikaan Koiramäentorpassa pidettiin tarpeellisina: niihin kuului jo mainittukukkolehtinen aapinen, pitkä katekismo ja kaita virsikirja sekäpituutensa levyinen almanakka, joten hän tunnustettiin suurimmaksitietoviisaaksi koko Kehnosuon kylässä.
Sentähden ei ollutkaan kumma, että häntä kylän täysikasvuinen vaimoväkimuisteli. Niinpä eräänä sunnuntaina, kun vaimoväki parvessa palasikirkolta ja saarnan jäljiltä ensin keskusteltiin hengellisistäasioista, vierähti juttu lopulta Koiramäen Aatamiin.
— Ei sen pojan elämä ihmeittä mene; jos hän ei kuole, tulee hänestäainakin herra. Sillä päällä kävisi lukea vaikka papiksi, eikä silloinaina nokka saarnastuolin paperilevyllä nuokkuisi, niinkuin nyt, senpahempi, usein kuullaan ja nähdään. Ja sitä muistia! Koko almanakanosaa hän nyt jo ulkoa hamasta Aapelista niin Sylvesteriin asti;auringon, kuun ja tähdet, kravut, neitseet ja skorpionit — kaikkilaskettaa hän kuin virran juoksua. Mutta kysymyksiin ei vastaa, vaansanoissa uskosti kiinni riippuu kuin ankkuri köydessä. Eihän mokomaaole kuultu eikä nähty! Jos hän ei kuole,