Produced by Tapio Riikonen
Kuvaus Lapin rajoilta
Kirj.
Helsingissä,Kustannusosakeyhtiö Otava,1915.
1.
Järvi oli jo vahvassa jäässä. Pounikot ja jänkät olivat kylmettyneethevosen kantaviksi, niin että kiveliön asukaskin pääsi liikkumaan. Tänäsyksynä näytti pehmeillekin maille tulevan luja pohja, kun ennen lumentuiskuamista piti näin kovia ja pitkällisiä pakkasia. Oli jo ollutkaksi viikkoa yhtämittaa pakkasta. Parempaa talven pohjaa eiAhvenjärven Antti muistanut eläissään nähneensä.
Ei ainakaan ollut talvi näin hyvä- ja lujapohjaisena alkanut niinäkahtenakymmenenä vuotena, joina Antti oli tämän yksinäisen Ahvenjärvenrannalla asunut.
Sen hän muisti varmaan, kun raudankovaa jänkkäpolkua asteli laukkuselässä Meltoskylään päin. Varhain aamulla hän oli lähtenyt kotoaan, jakiire hänellä oli. Sillä edellisenä päivänä oli Ahvenjärvessä käynytKettu-Iisakki, linnunpyyntiretkelle menossa. Oli levähtänyt ja tiennytuutisena kertoa, että Vänttinen, maankuulu tukinajattaja, oli käynytkylässä ja sanonut, että Airiselkään tulee suuri tukinajo. Kelpotukinajajia oli tiedustellut raittiita ja rivakoita miehiä. Niin olikertonut Kettu-Iisakki ja maininnut vielä, että Ahvenjärven Anttia oliVänttinen muistellut. Antti oli ollut poissa heinän nounnissa toisellapuolen järveä, niin ettei ollut saanut itse Kettu-Iisakkia puhutella,eikä Selma, asioita ymmärtämätön vaimoihminen, ollut älynnyt senenempää Iisakilta Vänttisen olosta kysellä.
Ja Vänttisen puheille kylään oli Antilla nyt kiire. Sillä niin oliIisakki arvellut, että Vänttinen oli hyvinkin voinut yöpyä kylään, kunyö ja pitkä taival oli edessä. Jospa sen siellä vielä kohtaa ja pääseepuheille! toivoi Antti hyvillä mielin. Saisi tuumata tukinajostavalmiiksi… ja kun sen Vänttisen kirjoihin saapi hyvän nimen, niin sesaattaa monella tavalla puoltaa.
Viime talvena Antti oli osunut Vänttisen ajoon. Rehellinen, säntillinenmies on, mietti Antti. Ylen tuliluontoinen ja paljon vaativa, muttahyvissä väleissä Antti hänen kanssaan oli pysynyt ja kiitokset häneltäsaanut. Ja viinamiehille se oli vihainen kuin peto. Joka vain viinanvuoksi rokuliin joutui, niin seuraavana päivänä Vänttinen ilmoitti,että olla hyvä ja tulla konttoriin, että saapi rätingin. Ei siinä senenempää…
Antti joudutti askeleitaan, noudattaen kuivilla mailla kesällistäpolkua, joka kierteli leväisiä jänkkiä. Mutta hän oikaisi nyt jänkätsuoraan halki pikemmin joutuakseen. Hänen teki kyllä mielensä poiketakuusikkosaajoihin, joissa hänellä oli loukkuja ja satimia, pyydyksensäkokeakseen, mutta päätti poiketa vasta palatessa.
— Vai oli maininnut minunkin nimeni! No, se tiesi sitä, että hyvätvälit jäivät!
Kun Antti jänkän halkaistuaan nousi vaaralle, näkyi sen laelta joMeltosjärvi ja kylä sen rannalla. Marraskuun aurinko silloin nousi japaistoi kirkkaasti huurteiseen, talvijäykkään luontoon. Sinne näkyikotijärvikin, Ahvenjärvi, ja Antin torppa kyyrötti pienenä harmaanapilkkuna kuin sääski erämaan laidassa. Kylläpä näyttikin pieneltä jaavuttomalta! Ei ollut sitä sen paremmaksi jaksanut saada, ei vaikkaparhaansa oli koettanut.
Antti lähti taas astumaan ja osui polulle, joka vei kylään asti ja olikovaa kivikkorovaa.
Kirkkaaseen aamuilmaan nousivat kylältä aamulämmitysten savut, vaikkeimitään muuta elon merkkiä näkynyt. Rantakeroon, joka oli kylän paras jarikkain talo ja jossa Iisakki oli kertonut Vänttisen olleen, Anttimeni. Pihalla