Produced by Tapio Riikonen
ynnä muita kertomuksia
Kirj.
Suom. Aarni Kouta
WSOY, Porvoo, 1905.
Suuren Kungahällan paikalla
Metsän kuningatar
Sigrid Storråda
Astrid
Margareta Fredkulla
Ragnhildsholman kuningatar
Jos matkamies, joka on kuullut kerrottavan vanhasta Kungahällankaupungista, osuu sen muinaiselle paikalle Nordre-joen varrelle, hänaivan varmaan kummastuu suuresti. Hän ihmettelee, ovatko kirkot jalinnat voineet hävitä olemattomiin kuin sulava lumi vai onko maa neniellyt. Hän on joutunut paikalle, jossa muinoin kohosi mahtavakaupunki, mutta ei näe ainoaakaan katua, ei laivasiltaa. Hän ei löydäraunioita eikä palaneiden talojen jätteitä, vaan näkee ainoastaanherraskartanon, jota ympäröivät vihreät puut ja punaiset ladot. Hännäkee vain avaria niittyjä ja viljavainioita, joihin aura vuodestavuoteen viiltää vakojaan, rakennusten perusmuurien enempää kuinpihakivityksenkään missään estämättä.
Mahdollisesti vieras ensin laskeutuu joen rantaan. Noita suurialaivoja, jotka purjehtivat Itämeren-satamiin ja kaukaiseenEspanjaan, hän ei tosin odota löytävänsä, mutta joitakin vanhojenlaivaveistämöiden, isojen venetalaiden ja siltojen jäännöksiä toivoosentään näkevänsä. Hän luulee löytävänsä sellaisen suuren uunin, joissakeitettiin suolaa, tahtoo nähdä satamaan johtaneen kadun kivityksen.Hän tiedustelee Saksansiltaa ja Ruotsinsiltaa, haluaa nähdäItkijättäriensillan, jossa Kungahällan naiset heittivät hyvästitmiehilleen ja pojilleen näiden lähtiessä pitkille retkille. Muttapäästyään joenrantaan ei matkailija näe muuta kuin aaltoilevanruo'ikon. Hän näkee lauttauspaikkaan vievän kuoppaisen ajotien,muutamia kiikkeriä veneitä ja pienen, litteän lautan, jollamaalaisvankkureita kuljetetaan Hisingenin puolelle. Mutta ainoaakaansuurta alusta ei näy pyrkimässä hiljalleen jokea ylös, ei edes tummaalaivanrunkoa pohjassa lahoamassa.
Kun matkamies ei joenrannasta löydä mitään erikoista, hän ehkä koettaaottaa selkoa kuuluisasta Luostarikummusta. Hän ehkä tahtoisi nähdä sitäennen muinoin ympäröineiden vallipaalujen ja vallien jätteitä. Hän ehkätahtoo nähdä korkean linnan ja pitkät luostarirakennukset. Hän tuumii,että ainakin joitakin sirpaleita pitäisi olla jäljellä ihanastaRistikirkosta, jossa säilytettiin Jerusalemista tuotua ihmeitätekevääristiä. Hän ajattelee lukemattomia muistomerkkejä, joita toisiamuinaisajan kaupunkeja kattavat pyhät kummut ovat peittonaan, ja sydänalkaa sykkiä iloisesta odotuksesta. Mutta tullessaan vanhallekukkulalle, joka kohoaa yli vainioiden, hän ei tapaa siellä mitäänmuuta kuin muutamia humisevia puita. Hän ei löydä muureja, torneja eikärakennusten päätyjä, joihin on puhkaistu suippokaari-ikkunoita. Puidensiimeksessä näkyy puutarhasohvia ja tuoleja, mutta ei pylväikköjensomistamia luostarinpihoja, ei ainoaakaan kauniiksi kirjailtuahautakiveä.
No niin. Kun vieras ei täältäkään löydä mitään, hän rupeaa ehkäetsimään vanhaa kuninkaankartanoa. Hän ajattelee varmaan niitä suuriasaleja, joista Kungahälla oli saanut nimensä. Ehkä olisi kuitenkinsäilynyt joitakin jätteitä kyynäränpaksuisista seinähirsistä tai Norjankuninkaiden pitopaikkanaan käyttämän laajan suojan alla sijainneistasyvistä kellareista. Hän ajattelee kuninkaankartanon tasaista vihreääpihamaata, missä kuninkaat opettivat hopeakenkäisiä nuoria varsoja jakuningattaret lypsivä