Produced by Tapio Riikonen
Kirj.
Juhani aho
WSOY, Porvoo, 1921.
Rautatiematka Semmering-vuoristossa
Ensimmäinen vaikutelma Italiasta
Venetsiassa
Näköala Pietarinkirkon tornista
Rooman katakombit
Rooman karnevaali
Paavin viisikymmen-vuotinen riemujuhla
Pyhän Paavalin kirkko ulkopuolella muurien
Mikael Angelo ja Rafael
Freskomaalauksista
Fiesolen luostari
Kirkkoja ja kirkonmenoja
Pisan Campo Santo
Käynti Genovan hautausmaalla
Laululintuja
Kuvaus Kaprista
On ilta myöhä, kun lähdetään Wienistä etelään päin.
Sinne tullessa on halu päästä päiväiseen etelään kiihtymistäänkiihtynyt. Yhtä samaa suomalaista talvea oli ollut melkein sinnesaakka. Unkarikin, jota palanen vilahdukselta sivuutettiin, näyttilumen peittämältä tasangolta. Ja Wienissä oli lunta yhtä paljon kuinHelsingissä tammikuun pyryjen aikana. Miehen korkuiset kinoksetkohosivat likaisina ja rumentavina. Jos tässä mieli päästä kesämaahan,niin täytyy kiirehtiä.
Mutta ei juuri siltä näyttänyt, että pian oltaisiin etelässä. Junassaoli kylmä ja seura kolmannessa luokassa aivan kotimainen. Ihmeellistäsentään, kuinka ihmiset kaikkialla ovat samannäköisiä. Puhumattakaanherrasväestä ja keskisäädystä, näyttävät talonpojatkin olevan samaasukua. Niitä on junassa useita. Ne ovat jostakin Etelä-Itävallanvuoristosta ja pukuna niillä on housut selvää sarkaa ja turkkilammasnahkaa. Eivät juuri paljon puhu toisilleen, istuvat ja tupakoivatja evästään syötyään paneutuvat penkille pitkäkseen. Epäilemättä onheillä vuoristoissaan samanlainen elämä kuin meillä järviemme jajokiemme rannoilla: karu luonto, kylmät talvet, leipä tiukassa. Ontuossa sentään muuan mies, joka näyttää vähän erikoisemmalta. Hänelläon koukkuisempi, etelämaalaisempi profiili, parta musta, silmät ruskeatja valppaat ja vilttihatussa höyhentöyhtö. Kuvailen, että hän onvuorimaiden metsästäjä, kauriiden ampuja. Ja tuon tuostakin katsastaahän ikkunasta ulos. Luonto näyttää vetävän häntä niinkuin sitä, joka ontottunut sitä rakastamaan sen seurassa eläessään.
On yö, mutta onneksi sentään paistaa kuu ja maisema on mitäharvinaisin. Matkakirjan mukaan pitäisi rautatiematkan Wienistä Italianrajalle olla harvinainen niillekin, jotka ovat paljon maailmatanähneet, eikä ainoastaan minulle, joka en ole nähnyt muita vuoriseutujakuin Puijot ja Kolivaarat. Semmering-radan sanotaan olevan maailmanomituisimpia ja suurenmoisimpia.
Tasangolla oli vähän aikaa lumi kadoksissa, siellä täällä vain pellonojien pohjassa kiilui jokin vanha kinos. Mutta pian on maisema taastäysin talvinen. Vaivoin saapi ikkunanruudun sulana pysymään siihenhengittämällä. Se, minkä siitä näkee, palkitsee kuitenkin sen pienenvaivan, minkä se tuottaa.
Juna kulkee laaksossa kahden kukkulajonon välissä. Kun taivas onpilvessä eikä kuu pääse esille, erotan vain haamut kukkuloista. Ne ovatvielä loivia, niiden rinteillä on kai viljelyksiä, koska metsäinvälissä on aukkoja. On siellä kyliä ja kaupunkejakin, joista tuikkaatulia. Mutta ihmisiä ei näy pienillä asemilla enemmän kuin meilläkotonakaan. Ja kun asemahuoneen takana kasvaa härmäinen koivu jakuusien oksat oikeavat lumen alla, niin ei voi kuvailemallakaankuvailla, että olisi lähes viikon päivät matkustanut melkein suoraanetelää kohti ja että huomeniltana olisi jo määrä soudella gondolassaVenetsian laguuneja pitkin.
Yhä ka