Romaani
Kirj.
Jyväskylässä,K. J. Gummerus Osakeyhtiö,1916.
Jeremias Kantele, entinen kansakoulun opettaja harppaa pitkin askelinmuuanna kevätiltana Aleksanterilla. Hänen kätensä ovat työnnettyinäsyvälle päällystakin taskuihin ja katse on suunnattu johonkinepämääräiseen pisteeseen kaukana kadun päässä, joten hän yhtämittaatörmää yhteen vastaan tulijoitten kanssa.
Jeremias Kantele on aamupäivällä saapunut pääkaupunkiin henkisestija ruumiillisesti ylenmäärin kiusaantuneena. Hän on toiminuttäsmälleen vuoden henkivakuutusasiamiehenä Korvenhonka yhtiössä jasiitä saanut juuri sen verran tuloja, että on hengissä pysynyt. Muttavakuutusagentilla täytyy olla moitteeton puku, kiiltonahkakengät jaknalli, ja niihin ylellisyystavaroihin eivät Kanteleen tulot oleriittäneet. Vatsakin on viimeaikoina pyrkinyt painumaan selkärankaavasten.
Nyt on hänen päähänsä iskenyt ajatus pyytää ylennystä virassaan, jasiinä toivossa on hän haalinut kokoon rahat Helsingin matkaa varten.Hikoiltuaan yhtiönsä toimitusjohtajan huoneessa puoli päivää on hänsaanutkin pyytämänsä ylennyksen, vieläpä paremmilla palkkaeduilla, kuinolisi voinut toivoakaan. Uuden uutukainen viisisatanen taskussaan onhän lähtenyt rakkaan yhtiönsä toimitusjohtajan huoneesta ja kierteleenyt suuren onnensa huumeissa pitkin katuja ilman erikoista päämäärää.
— Ai perhana!
Taaskin sattui yhteentörmäys ja Kantele katsahti tällä kertaa oikeinonnettomuustoveriaan, joka piteli leukaansa sadatellen.
— No, eikö se ole Varsala? Päivää!
— Ka, sinä lempoko siinä. Kun kulkee kuin lehmä kadulla, alkoi Varsalapurkaa sisuaan.
— Mihin sinä menet ja mistä tulet? kysyi hän kohta hieman lauhtuneemmin
Kanteleelta, joka oli pyörähtänyt kävelemään hänen rinnalleen.
— Tulen suoraan yhtiöni toimitusjohtajan luota, ilmoitti Kantele.
— Varmaankin saamasta nuhteita huonosta hankinnasta, arveli Varsala.
— Etpäs nyt arvannutkaan.
Kantele löi näppiä ja jatkoi.
— Sain virkaylennyksen. Minä olen nyt »herra tarkastaja» niin kuinsinäkin.
— Älä.
— No niin. Ja eikö liene palkkakin yhtä suuri kuin sinulla? Viisisataakuussa ja tantiemiä. Kantele löi uudelleen näppiä, tällä kertaa aivanVarsalan nenän edessä jatkaen riemastuneena.
— Loppui vihdoinkin se ainainen kituminen. Pitikin jo kulkea vatsahoikkana kuin kulkukoiralla, ja vaatteetkin alkoivat riippuariekaleina. Vielä tänä aamuna olivat ajatukset synkeitä kuin yö, kunnäin, miten toiset tulivat tyytyväisinä ruokapaikoista, eikä itselläniollut taskussa kuin pari kuparikolikkaa. Mutta nyt… katsos…
Ja Kantele veti setelin povestaan ja näytti Varsalalle.
— Kas poikaa, kun ihan jo suuria rahoja näyttelee. Sinä sait ennakkoa?
— Sain, Toimitusjohtaja antoi hienoja huomautuksia minun ulkoasustani.Ja eihän tämä loistava olekaan, vaikka päällystakilla itse asiassaon toinen omistaja. Huomautin hänelle yhtä hienosti, että mattion hiipinyt taskuuni. Ja niinpä tuo kultainen mies nosti minutsilmänräpäyksessä liejusta, johon olin painumassa. Mutta minun pitäisisaada ruokaa. Näes, tänään en ole vielä syönyt muonaakaan. MennäänpäCataniin.
— Taitaa olla parasta mennä viivyttelemättä johonkin minunruokapaikoistani: Ala-Kämppiin tahi Oopperakellariin, virkkoi Varsalamerkitsev