E-text prepared by Tapio Riikonen
Kertomus viimeisestä Suomen sodasta
Kirj.
Mailta ja meriltä 28.
Helsingissä,Kustannusosakeyhtiö Otava,1913.
1.
Eräänä kauniina, leppoisana kesäiltana 1808 kulki kolme miestävarovasti hiipien pitkin Näsijärven läntistä rantaa. Meidän nyt ensikerran tehdessämme heidän tuttavuuttaan olivat he saapuneet punaiseksimaalatun sotilastorpan lähistölle, jonka pieni hyvin hoidettupuutarhapalanen ulottui vesirajaan asti.
Pieni torppa oli parisataa kyynärää Rajalahden kylän eteläpuolella, jatämä taas oli aivan lähellä Näsijärven pohjoisinta päätä.
Aurinko oli juuri laskemaisillaan. Sen pitkät säteet kultasivatRuoveden kirkontornin, tanssivat hilpeästi Näsijärven väreilevälläpinnalla, tunkeutuivat leikkien metsien kätköihin ja valaisivatsammuvalla hohdollaan pienen sotilastorpan turvekattoa ja pienenpuutarhatilkun kukkia. Jätettyään viimeisen jäähyväissuudelman nekatosivat, hetkisen kuluttua taas tervehtiäkseen samoja esineitähehkuvilla aamusuudelmillaan.
Kolme miestä, kaikki suomalaisia, pysähtyi vähän matkan päähän torpastaosittain nuorta metsää kasvavalle, osittain autiolle maakielekkeelle,joka pisti vain viidenkymmenen kyynärän päähän ulapalle päin. Tältäylen kapealta kaistaleelta oli näköala kuitenkin vapaa; pohjoiseennäkyi edelleen Ruovettä, etelään Kurua sekä vielä sen eteläpuolellaolevia seutuja. Idässä taas siintivät avarat vedet monimuotoisinevaihtelevine saarineen ja luotoineen, ja näiden takana oliepäsäännöllinen itäinen ranta kylineen, yksityisine rakennuksineen,vainioineen, niittyineen ja metsineen, joiden yläpuolelle siellä täälläkirkontornin kapea huippu kohosi kohti taivasta kuin sanaton rukouskaiken elämän alkuunpanijalle, tahi kevyt sininen sauhu liiteli ylösmilloin nopeissa, milloin hitaissa kiemuroissa.
Auringonsäteiden kadotessa itäisten metsien taakse näkyivät ääriviivatvastakkaiselta rannalta vielä selvempinä.
Rotevin kolmesta miehestä oli mennyt maakielekkeen päähän asti. Pienetlaineet melkein koskettelivat hänen jalkojaan. Hänen takanaan seisoihänen hieman pienempi seuralaisensa ja kauempana niemekkeellä kolmashenkilö, jäntevä ja luiseva, supisuomalaisen miehen perikuva.
"Katsokaa", sanoi kielekkeen päässä oleva mies ja viittasi järvelle,"kauniimpaa seutua ei tässä maassa ole, ja pian kuitenkin vihollisensaaliinhimoiset laumat ovat sitä tuhoamassa ja…"
"Mutta sitähän meidän on estettävä", sanoi toveri.
"Niinpä niin", lisäsi toinen ja tarttui asetoverinsa käteen, "minäkyllä tiedän, että sinä, Spof, et väisty, milloin tosi on edessä.Suuresti minua lohduttaa myöskin se, että kansa tukee meitä niin paljonkuin mahdollista. Etkö sitä usko?"
"Sen tahdon uskoa", vastasi Spof, "muutoin meidän hankkeestamme eiolisi juuri mihinkään."
Kielekkeen päässä seisova roteva mies oli vääpeli Roth Porinrykmentistä ja Ruoveden komppaniasta, jota historioitsija on nimittänyt"urhoollisten kehdoksi ja opinahjoksi tässä sodassa."
Lapuan tappelun jälkeen rupesi Roth harkitsemaan rohkeaa suunnitelmaa.Partioretkiä tekemällä olisi viholliselle tuotettava mahdollisimmanpaljon vahinkoa. Hänen samanmielinen toverinsa suostui ehdotukseen, jaAdlercreutz, joka ymmärsi miten sovelias maa oli tällaiseensodankäyntiin, kannatti heti tätä rohkeaa suunnitelmaa.
Roth pyysi ja sai 40 rykmenttinsä sotamiestä, jotka hän itse valitsi.Kun sanoma retkikun