Produced by Tapio Riikonen
JUTELMIA LÄHELTÄ JA KAUKAA II: Salojärwen kukkanen
Kirj.
P. Hannikainen
K. Suomalaisen Kirjapaino, Sortawala, 1884.
Oli eräs pyhäpäiwä kesällä wuonna 1596. Kirkonmeno oli äsken päättynytSalojärwen kappelissa ja wanha Martti pappi astui wäsyksissä kirkoltapappilaa kohti myöhemmin kuin tawallisina pyhinä. Hänen astuessaanpappilan portaita ylös, hänen waimonsa Riitta, noin keski=ikäinennainen, tuli hänelle kiiruin askelin wastaan ja milt'ei lyönyt teräwäänenäänsä miehensä otsaan, huudahtaen: "no, wiimeinkin sinä tulet."
—"Niin, sinun on hywä sanoa wiimeinkin, Riitta, mutta jos tietäisitmiten wäsyksissä minä olen! Hänen herruutensa kuulutukset weiwätenemmän aikaa kuin koko muu kirkonmeno. Arwaatko mitä hänen herruutensanyt kuuluttaa ympäri Suomenmaan?"
—"Jos hän olisi kuuluttanut sinulle, että minun päiwälliseni onkymmenesti saanut jäähtyä. Nyt se on taas jo ammoin ollut pöydällä."
—"Se on hywä, Riitta kulta, minä tulen heti mutta hänen herruutensakirjoittaa minulle—waikka, Jumala paratkoon, en ole wielä joutanutsitä lukemaan loppuun ja ehkä lie synti käydä lounaalle ja pitää hänenherruutensa tärkeä kirjoitus lukematta."
—"On se sitte yhtä suuri synti jäähdyttää ruokakin pöydällä, ja kas sekuin hänen herruutensa!"
—"Hiljaan, hiljaan, waimo, seinillä saattaa olla korwat."
—"Olkoon sata korwaa, minä wähät hänen herruudestaan."
—"Jumalan tähden, me olemme hukassa, jos se tulee tietyksi—ja arwaase, hänen herruutensa, et woi aawistaa miten tarkoin hän tietääkaikki."
—"Niin, tietäköön myös minun porsaspaistini par'aikaa jäähtywänpöydällä, ja minusta se on yhtä hywä kuin hänen herruutensa."
—"Ainakin minä tällä kertaa olen siihen wiaton", sanoi Martti pappi,huoaten sywästi ja kääntyi panemaan lakkiansa ja sauwaansa nurkkaan.Silloin tuli huoneesen kolmas henki, juosten Martti papille wastaan. Seoli nuori, noin 20 wuoden ikäinen neiti, pyöreä, kukoistawa muoto, jotaympäröi pörheät kiiltäwät hiussuortuwat, mitkä kiharoina aaltoiliwathänen täyteläisille, hienoille lumiwalkoisille olkapäillensä, antaenhänen werewälle muodollensa erinomaisen ihanuuden. Mutta kaikkeinenimmän kaunisti hänen muotoansa sininen silmäpari, josta, hänenkatsahdellessaan wuoroin isäänsä ja äitiinsä, säihkyi niin ihmeellinenlumoawa walo, että se kohta woi poistaa kaiken eripuraisuuden, jokajoskus sattui ilmestymään näiden muutoin jotenkin hywäsopuistenwanhempain wälillä.
—"Terwe tulemastanne, isä," sanoi hän; suudellen isäänsä.
—"Ja hywää huomenta äiti", sanoi hän, palawasti suudellen äitiänsä.
—"Ja missä sinä Anna olet wiipynyt koko aamu päiwän?" kysyi äiti,wähän nuhdellen tytärtänsä.
—"Aamu oli niin ihana, ja se wietteli minut käwelemään; minä harhailinpitkin metsää tuon Salojärwen ympäri", kertoi Anna.
Kaikki kolme istuisiwat kohta lounaspöytään, ja Martti pappi näyttipian, miten hänelle maistui päiwällinen niin pitkän toimituksen perästäkuin tämän päiwäinen oli,
—"Uskotteko, ystäwäni", lausui hän tyydytettyään ensimmäisenruokahalunsa, "minä en ole koskaan ennen lukenut sellaista kuulutustatämän Salojärwen kirkossa. Te ette wielä woi aawistaa mitä hänenherruutensa nyt julistaa."
—"Aina Flemingistä ja yhä Flemingistä, jota joka päiwä saa kuulla",sanoi Riitta, leikaten eteensä paistia.
—"Sst! hiljaan, Riitta! Se on hywin waarallista, tänä