E-text prepared by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen
Kirj.
Ranskan kielestä suomentanut F. J. P. [Fredrik Joel Pätiälä].
Porvoossa, 1884.Werner Söderström, kustantaja.1884.
Ensimmäinen osa:
I. Férias'in perhe
II. Beaumesnil'in perhe.
III. Sibylla.
IV. Sibyllan Mielipuoli.
V. Miss O'Neil.
VI. Sibylla poissa kirkon helmoista.
VII. Pursi.
VIII. Pappila.
Toinen osa:
I. Klotilda.
II. De Vergnes'in talo.
III. Raoul.
IV. Herttuatar Blanche.
V. Madeleine-kirkko.
VI. Seppele.
VII. Atelieeri.
Kolmas osa:
I. Palaus Férias'iin.
II. Raoul pappilassa.
III. Raoul Férias'in linnassa.
IV. Selitys.
V. Sibyllan rakkaus.
VI. Klotildan rakkaus.
VII. Joutsen.
Férias'in perhe.
Kaunis elokuun päivä oli loppumaisillaan. Iloisesti helisevä äänikajahteli molemmista kelloista Férias'in pienessä, jäykkätekoisessakirkossa, joka kaunisti erästä meren rannikon ympäröimää jyrkkää mäkeäNormandian niemimaan itäpuolella. Pyhävaatteisin puettu väkijoukkooli äsken lähtenyt kirkosta ja hyöri kirkkopihassa; se alkoityytyväisesti hymistä nähdessään erään komeasti puetun normandialaisenimettäjän, joka juuri astui kirkon ovesta, kiikutellen leveittenhatunreunojensa varjoamaa, kalliisen kastepukuun vaatetettua lasta.Väkijoukko teki hyväntahtoisesti tilaa tälle arvokkaalle henkilölle,joka kumminkin väliin hyväntahtoisesti keskeytti juhlakulkunsa jaihastuneitten talonpoikais-eukkojen mieliksi kohotti lapsen huntua.Imettäjän jäljessä kulki kaksi mustaan livreaan puettua palvelijaa,kantaen raskaita rahakukkaroita, jotka kokonaan vetivät puoleensavähemmän tuntehikkaan yleisön huomion. Yht'äkkiä tuli kirkkoherravielä messupaitaan puettuna kirkosta ja lausui toimekkaan näköisenämuutamia sanoja palvelijoille, jotka, väkijoukko kantapäillä,kiiruhtivat pois. Hetkisen kuluttua kirkkoherra, voimakas ja jo iäkäsmies, jonka kasvoissa ilmaantui rehellinen hyväntahtoisuus, oliyksinään pienessä kirkkotarhassa, ja kaukaa kuului aaltojen epäselväänkohinaan sekaantuneita lasten huutoja, kun he nurmikon toisella puolenkiistelivät tällaisissa tiloissa tavallisista rahalahjoituksista.Samaan aikaan lakkasi juhlallinen kellojen soitto, ja kirkonyksinkertainen rakennustapa sai jälleen yksinäisyydessään sen jylhän jasurumielisen luonteen, jonka valtameri tuntuu antavan kaikelle, mikäsitä vaan lähestyy. Niiden suurien metsien taakse, jotka maan puoleltarajoittivat taivaan rantaa, ja jotka rannan suuntaan, niin pitkällekuin silmä kantaa, kaarteilevat kukkulain mukaan, laski aurinkokaikessa komeudessaan, lävistäen tuhansilla kultanuolillaan tiheitälehvistöjä; sen vinot säteet loivat vielä valoansa rannan ylängöilleja kimaltelivat kirkon ikkunoissa, mutta ne eivät enää tunkeutuneetmerelle saakka, jonka sininen selkä äkkiä tummeni.
Tällä hetkellä avautui kirkon ovi; muudan vanha herra ja vanhanainen astuivat hitaasti pitkin portaita alas; he olivat molemmatpitkä- ja solakkavartaloisia ja heidän kasvonsa ilmaisivat suloistaarvokkaisuutta; he lähestyivät kahta valkeata marmoripatsasta,jotka olivat pystytetyt kahdelle vierekkäin olevalle haudalle, jalaskeutuivat polvilleen niitten eteen. Kirkkoherra laskeutui polvilleenmuutaman askele