Koonnut
Elias Lönnrot
Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran
Toimituksia. 4 Osa.
Helsingissä, 1842.
Prätätty J. Simeliuksen Lesken tykönä.
Imprimatur: Frans Ludw. Schauman.
Alkulause
Itsekussaki työssä ja toimessa tulee ennen kaikkia kysyä, mikä arwoja hyödytys niillä on; sillä työ, millä ei hyödytystä ole, on parempitekemätönnä, kun tehtynä. Näitä sanalaskuja sillä kysymykselläarwatessamme olemma luulleet niiden kyllä kolmessaki kohden Suomenyhteisyyttä hyödyttäwän. Ensiksi on niissä monta meillenki hyödyllistäesiwanhempaimme tietoa, oppia ja neuoa säilytetty. Toiseksi sopiwatosaawasti käytettynä kaunistamaan ja usein wahwistamaan kaikenlaistapuhetta yhteisessä elämässä. Kolmanneksi antawat tiedottelewille joitakuita johdatuksia Suomen kieltä ja kansan elämätä tutkiessansa.
Yhteisinä neuoina ja muistutuksina elämässä sopii hywästi pitää melkeinkaikki, mikä ei sodi Kristillisyyttä wastaan; waan jos semmoisialöytyisi, jotka ei hywäsesti yhteen sowi kristillisten oppien kanssa,niin pidettäköön niitä ei muuna, kun esimerkkinä luonnollisen järjenerehdymisestä, ja niiden kohtien osottajina, missä sama erehdyskewiämmästi tapahtuu. Myös tulee muistaa, että useammilla sanalaskuillaon toinen mieli, toinen kieli, eli että niillä ajatellaan perätitoista, kuin mitä niillä sanotaan. Niin taitaisi joku luullasanalaskussa: kaksi kowaa kokee; meidän poika ja Jumala, ihmistäkyllä sopimattomasti Jumalaan werrattawaksi, waikka sitä kuitenkinyky aikoina ei käytetä paljo muulla mielellä, kun raamatun lausetta:työläs on potkia tutkainta wastaan. Samalla tawalla sanotaan:leikki se on leiwän loppu, se tuska tupakan loppu, pilkalla toisin,kun ajatellaan. Niin monta muutaki. — Tästä lienee ymmärrettäwä syysiihenki, että muutamat sanalaskut owat peräti wastahakasia keskenään,waikka, ei kaikki wastahakasuus sanalaskuissa kuitenkaan ole siitäsyystä, waan muuten ihmisten mielten erilaadusta.
Ajatteiimma ensittäin karsia pois kaikki wähäpätösemmät sanalaskuttästä kokouksesta, mutta sepä karsinta ei ollut niin huokiasti tehty,kun ajateltu. Kuka tiesi kunki mielen, kenpä kenenki sydämen — monimeistä wähäpätönen taittaisi toisilta kylläki kalliiksi ja kauniiksiarwata. Niin luulimma paremmaksi antaa yhdessä koossa ilmitullakaikkien, mitä suomalainen kansa sanalaskuiksi nimittää, paitsi mitkäoliwat itsestänsä mielettömiä wertauksia, eli muuten riettasanasia,riwoja, joillen ei ole taittu siaa antaa.
Muutamia sanalaskuja löytyy, jotka ehkä lienewät ruotsista kotoperää,toisia, jotka owat hywinki raamatun sukua; mutta olkoot waikka mistä,kun kerran owat suomalaisiksi sanalaskuiksi kääntyneet, niin niitä eienää sowi toisten joukosta eroittaa. Sitä koiraki kodiksi, kuss' onollut yötä kolme. Usiampia myös tawataan wanhoissa runoissa, wirsissäja liiatenki lauluissa; mutta niitäki emme ole tainneet pois jättää,koska enemmin näyttäwät olewansa alkuperäsiä sanalaskuja, kun runoista,wirsistä eli lauluista saatuja.
Kaiken sanalaskuin rajottamisen sananparsihin, sananpolwihin,sananmutkihin, wertauksihin, j.n.e. luulemma soweliaaksi työksisillen, jolla muuta työtä ei ole. Se ainoasti olisi tainnut ollasopiwa ja myös helposti täytetty, eroittaa runolliset sanalaskutlauseellisista, waikka seki on tekemättä jäänyt tässä kokouksessa.Paljo hyödyllisempi, kun kaikki semmoinen rajotus, olisi ollutsaada itsekunki sanalaskun alla merkityksi kaikki muut sen kanssayksimie