METSIEN MIES

Kolminäytöksinen näytelmä

Kirj.

VEIKKO KORHONEN

Tampereella,Kansan Lehden Kirjakauppa,1914.

HENKILÖT:

NEVALAINEN, metsänkävijä.
ELINA, hänen vaimonsa.
MARJATTA, hänen tyttärensä.
TUURA, työmies Nevalassa.
ANTERO VAARALAINEN, uutisviljelijä.
ROVASTI ÄYRÄPÄÄ.
HALLIPURO, sotamies.

Aika: Mennyt.

Ensimäinen näytös.

Talvi-ilta. Takkavalkea palaa Nevalan pirtissä. Tuura veisteleekirvesvartta. Elina kehrää karsinapuolella. Marjatta harjaa liinojatakan ääressä.

Elina: (Marjatalle.) Kauvampa isäsi viipyy metsässä.

Tuura: Ei liene tulta lähtenyt lainaamaan.

Marjatta: Äiti, minä vähän pelkään.

Elina: Mitä sitte?

Marjatta: Jos susi on isän yhyttänyt. (Katsoo ulos ikkunasta.)

Elina: Kyllä isäsi aina yhden suden kaikkoaa.

Tuura: Lienee isomman otuksen yhyttänyt.

Marjatta: Eihän vaan karhu olisi —?

Tuura: Hirvi kuuluu Repokorvessa liikkuneen.

Marjatta: Kuka kertoi?

Tuura: Antero sanoi nähneensä, kun oli käynyt rihmojaan kokemassa.

Marjatta: (Tuuralle.) On minullakin rihmoja vireessä. Onjänislankojakin.

Tuura: Ei Tapio sinulle elukoitaan anna.

Marjatta: Miks’ei?

Tuura: (Hymähtäen.) Kun susia ja karhuja pelkäät.

Marjatta: Senpähän näkee, kun käyn kokemassa.

Tuura: (Hymyillen Marjatalle.) Minä kun tai'at neuvon, niin saanet.

Marjatta: Minä viis tapoistasi! (Menee peräikkunan ääreen, katseleeulos.) Kuu paistaa niin heleästi.

Elina: (Lakaten kehräämästä.) Ja kuollut ajaa keveästi.

Marjatta: Eihän kuolleet liiku.

Elina: (Hymähtäen.) Liikkuu välistä. Pahoilla ilmoilla.

Marjatta: (Naurahtaa.) Siksipä minä en uskallakaan ulos pyryllä.

Elina: Pitänee navetassa käydä. Käynet sinä saunaa katsomassa. (Meneeulos.)

Marjatta: (Palaa takan luo.) Minä en usko olevan kummituksia.

Tuura: (Naurahtaa.) Uskonpahan minä.

Marjatta: Sinä! Eiväthän kuolleet liiku.

Tuura: Liikkuu joskus kuolleiden henget.

Marjatta: (Jää tuijottamaan hiilokseen.)

Tuura: Pelkäätkö?

Marjatta: Tuntuu niin oudolta. Nyt en uskalla öisin yksin nukkua.

Tuura: (Istuu penkille Marjatan viereen.) Kyllä minä haaveet poisajan.

Marjatta: (Hymyillen.) Satut nukkumaan.

Tuura: Minä joka ilta viimeksi valvon.

Marjatta: Minkätähden?

Tuura: Mietin, milloin sinut omaksi saanen. (Hyväilee Marjattaa.)

Marjatta: Elähän, jos äiti sattuu tulemaan.

Tuura: Mitähän jos tietäisi?

Marjatta: Sinut ehken pois ajaisi.

Tuura: Sinut mukanani veisin.

Marjatta: Minut! Ei — äiti anna.

...