Kirj.
Ain'Elisabet Pennanen
Helsingissä,Kustannusosakeyhtiö Otava,1907.
Hän kullasta paulaa kalkuttaa.
Muistoni lintu.
Dionysos 1-2.
Hebrealainen.
Kai keijun kevyt on!
Miksi aiot?
Najadi.
Kyyneleitä.
Viftin jälkeen.
La petite!
Tuskaton keiju.
Unilaulu.
Unelmissa.
Metsätiellä.
Sadesäässä.
Kaks vierasta.
Miksi hällä huulet värjyy?
Runoiltu lempi.
Hyveittemme esi-isät.
Miihkalniemi.
Suuri myrsky.
Pikkunen Salome.
Kyttyräänsä ujostelevalle.
Leikkivä lapsi.
Ikuiset jumalat.
Suuri-mies.
Suutelet meille unhoitusta.
Ääni.
Sama tahti.
Ajatti taatto kartanostaan.
Kuta — sitä.
Kilpakosijat.
Löytyis vielä pieni polku.
Ilmassa helähti!
Aurinkoa.
Liian myöhään.
Ruusuni kuolo.
Epitaphium.
Tschandalan kaupunki.
Ensi ongelma.
Kuoleman kihloissa.
Unelmoitu.
Moirat.
Kuudanyö 1-5.
Miihkalin kallio.
Ulapalla.
Tunteen rukous.
Kirous.
A ja O.
Keski-yössä.
Keijujen luona.
Kaukainen kauneus.
Vanki.
Jobin lohduttajat.
Iäksi.
Moni mieletön haave.
Oi, äiti, äiti.
Erämaihin.
Hän unten on päiväin paahtama,
on huikaistu auringon mailla.
Nyt astuu arkensa raukeena,
Puol'uinuvan, untelon lailla.
Hän sielunsa hehkut yksin joi,
kera haaveiden haamujen horjui.
Ja kummia kuvia elosta loi —
pois neuvot ja neuvojat torjui.
Vaan joukko ei anteeksi antaa voi,
kun yksinastuja kulkee.
Yhä julkeimmin sen tuomio soi,
mut kulkija korvansa sulkee.
Hän kulkee kalvaana karttaen,
mut itseksensä laulaa.
Salapolkuja vieläkin astuen
jo laittaa kullasta paulaa.
Hän kullasta paulaa kalkuttaa
ja riemuissansa hymyy:
kai elämän kerran paulaan saa
ja elämän syliin lymyy.
Ken se liekin? Unteni hämy sen toi.
Lintu pienin? Kainona pyrki se luo,
Enkö tuntis! Tuttu kun ääni taas soi,
lintuni laulu.
Kas! Se onkin muisto jo mulle kallis,
hellä, — hellin? Kerta se — niin ah silloin
riipi rinnan, raasteli — — mut et salli,
lauluja noita?
Ei siis! Kätken lintuni työt jo tuhmat,
Pieni värjyt? Poskeni sulle painan.
Suuta hellin. Vaikeni vaivat summat
lintuni töistä.
Ilta hetket antavi armaat, kas! Oi!
Tuolla puiston kuutamo hehkuu, uhkuu,
tenhovälkkein kiitävi virta, soivat
sirkkojen viulut.
Lintu, lintuin, leikimme kerran ennen
puiston yössä, huumaava tuoksu leyhyi
ruusuvöistä, uinuimme rinta rinnoin
nuorinta hurmaa.
Sentään, pienin, luule en minä huolien
että hetket yöhyen vielä silloin
riemu korkein ollut ois. — Sydän kuollen