Produced by Tapio Riikonen
J. Siljo
Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo, 1910.
Matkalta 1-3
Pa'ossa
In memoriam 1-2
Kalkki
Autio templi
Incognito
Excelsior
Odotus
Ja konsa lähden —
Elämä
Viel' kerran —
Valtateillä
"Aatteet"
Pietarille
Syyslaulu
Syys-sunnuntai
Takaa taivaanrannan
Sumussa
Marraskuu
Yö 1-2
Ohi ikkunan
Pakkaspäivä
Suksiretki
Hämynhetki
Tanssilaulu
Meri
Kevättalvella
Rukous
Ylösnousemus
Toukokuussa
Kevään lehdoissa
Päivänlasku
Kulkurin kesälauluja 1-4
Auringontytti 1-3
Aurinkokylpyä syysmyöhällä 1-2
1.
Eessä ranta vieras, karu,retki takaa merten käy.Taakse vaipui kevään taru,päivä hämärtäy.
Taakse valtaväylät jäivät,suvituulet viileät.Saapui syksyn raskaat päivät,viimat jäätävät.
Näyt aurinkoiset, ylhätmatkaan vaati kulkijan;uhanneet ei rannat jylhättiellä unelman.
Yö jo yltyy — syömen saartaapelko; uskon ehkä vie —Houkutellen mieleen kaartaatottumusten tie.
Yö jo yltyy — katse kääntyysuuntaan valtaväylien.— Viime vaali tee, tai nääntyyusko sydämen!
Polta rantaan varmat laivat,unhoon peitä mennehet:säästät paluun häpeet, vaivat,heikot askelet!
2.
Mitä auttaa kirous:kaiku kallioihin kuolee— se on siitä lohdutus.Elon silmä outo, tylykohtaa katsees vaipuvan.Sana auta ei, ei tahto,kun jää käsihin vain vahtohaihduttua unelman.
Tie on eessä ainoa:ylle kiron, valituksenmäärä kirkas aseta!Juhlasointuun ilmanäärtenliitä sävel sydämes!Kesken vuorten iki-luntaloistaa unten valtakunta— sinne kiinnä katsehes!
3.
Se tappio vielä ei murra:meni liian heikot haavehes.Sitä ei ole oikeus surra,sen kautta sa saavutit vapautes.
Sen kautta sa löysit vastaoman sielusi, voimasi tunnet nyt.Taas taivalta alkamastasua estä ei tappiot kestetyt.
On turha pa'on kolkko tie,mi pois sun luotas, elo, vie.
Se raskahasti tuta saasun kostoas, ken noudattaa
vain suuntaa omain tähtien,sun valtatiesi hyljäten;
ken mielehensä särkyväänkäy viime lohdun etsimään
tuolt' ihmemaasta unelmain,vain hetken unhon tuottavain.
Sun tuomarisi ankarinhänt' aina seuraa syytöksin:
hänt' oma sydän tuomitsee,yö tuomar'-ilmein uhkailee.
Hänt' aina tyhjyys ympäröi,hän turhaan rauhaa ikävöi.
Hän näkee näyt kolkoimmatja kuulee äänet uhkaavat,
ne mieleen oudon pelon soi,niit' sana sitoa ei voi.
1.
Ah turhaan, menneet, nousettetaas muistoon unhon alta;ei uuteen eloon nostaa voiteit' enään laulun valta.
Taas yöhönne siis painukaa:viel' jälkeen sävel jääpi,— kuin pilviin kohde auringon,kun ilta hämärtääpi —,
jää sävel tuskan, taistelunja toivon, kevätmielen,ne vielä hetkin h