Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen

NÄYTTELIJÄTTÄREN TARINA

Romaani

Kirj.

SELMA ANTTILA

G. W. Edlund, Helsinki, 1917.

I

1.

Siihen aikaan, kun rauha viihtyi maailmassa eikä kukaan olisi uskonutsuuren maailmansodan syttyvän vuosikymmenen vierähtäessä, kunaatteen miehet kammioissansa suunnittelivat ihmisyyden ihanteita japalveltiin taiteen jumalia pyrkien kansallisen, suomalaisen taiteenluomiseen, siihen aikaan oli myöskin meillä suurta ja vilpitöntäihmisyyttä, oli luovaa nerokkuutta ja nuorta, hehkuvaa innostustasekä samalla taistelua sivistyselämän puitteissa.

Maisteri Alpre Harju, talollisen poika, oli esteetikko, kirjoitteliaikakauslehtiin ja usein jokapäiväisiin sanomiin. Hän oliperinpohjaisissa opinnoissaan pysynyt aikansa tasalla ja valitsituntijan vaistolla edustavinta ja parasta, mitä maailman kirjallisuustarjosi kaunokirjallisella ja estetiikan alalla.

Hän ei kuitenkaan tyytynyt pelkkään teoriaan uppoamallakirjapaljouden lumoihin. Hän imi niistä mehun ja pysyi omanaitsenään, puolittain talonpoikana, mutta täydellisesti eheänäpersoonallisuutena, jääden kaikenlaisten suuntien ulkopuolelle.Sitäpaitsi hänellä oli omituinen kyky tarkata ympäristöään ja pyrkiäsovittamaan sitä omien aatteittensa mukaiseksi tai mahduttamaansiihen ihanteitaan.

Mies pörröinen ja parrakas, silmät tuuheain kulmien alla syvälläkuin ainakin tutkijalla ja lukumiehellä, puku huolimaton, muttamoitteettomasti puhdas sekä paljosta istumisesta housunlahkeethanurin poimuissa, asteli työhuoneensa lattialla kodissansa Harjussa.

Harjun talo ei ollut suuri, mutta vuokraaja kykeni maksamaan siitäsen verran, että maisteri Harju pääsi tyydyttämään halunsa ostaarunsaasti kirjoja ja tehdä tuon tuostakin matkan Eurooppaan.

Tällä hetkellä ei maisterilla ollut mitään syvällisempää miettimistä,olihan vain levoton suojattinsa, pikku Katrin, kepposista.

Hän oli tahtonut antaa tytölle opetusta tietämisen aikeissakasvattaakseen hänestä näyttelijän, koska oli sattumalta havainnuttytössä selviä taipumuksia tähän suuntaan.

Pikku villikissa oli juossut metsäänsä eikä tullut yöksikään näkyviin.

Maisteri Alpre Harju ei juuri hätäillyt, mutta tällä kertaa hän olihiukan levoton. Raottaen keittiön ovea hän kysyi emännöitsijältään:

— Eikö vieläkään kuulu Katria?

— Eikä kuulu, — tiuskaisi Miina kärsimättömänä. — Ja nytkös sitäkysytään ja kärtätään! Ihanhan se on sellaista paasaamista kuin minäolisin tytön piilottanut. Minäkös sen nyt sitten kirstuuni pistinja ullakolle vein? Ellen itse olisi levoton lapsesta ja silmiänisokeiksi porannut kaiken yötä, en sietäisi tätä kyselemistä. Kukason syypää? Kyläläiset. Ärsyttävät ja hätyyttävät lasta. Senkinnasapuljukset! — sätti Miina.

Alpre Harju oli heti paennut eukon alkaessa, jättäen hänet rauhassaäkäilemään.

Hän astui ylös mäen laitaa ja jatkoi matkaansa harjun selälläpolkua myöten suureen metsään kiirehtäen askeleitaan ja ympärilleenpälyillen kuin jotakin etsien. Aurinko paistoi täydeltä terältä jakuumuus kävi rasittavaksi. Hän heitti takkinsa polulle ja riisuikenkänsä jättäen ne siihen ja jatkoi näin keventyneenä matkaansa.

Saniaiset tervehtivät häntä alempana harjun alla ulottuen polviinsaakka; kaatuneet puut ojentelivat oksiansa polulle. Kukkivistatuomista ja pihlajista, angervoista ja oimukkapensaista, joitamu

...

BU KİTABI OKUMAK İÇİN ÜYE OLUN VEYA GİRİŞ YAPIN!


Sitemize Üyelik ÜCRETSİZDİR!