Produced by Tapio Riikonen
JUTELMIA LÄHELTÄ JA KAUKAA I: Etelän ja Pohjoisen Tytär; Punainen Lähde
Kirj.
P. Hannikainen
K. Suomalaisen Kirjapaino, Sortawala, 1882.
Oli eräs kesäilta, lämmin ja tyyni. Kukkaset, ihanimmat kaikistamaanosista, lewittiwät suloisen tuoksunsa kiwiseinillä piirityssäpuistossa. Waan tämä ihana puisto, joka muina sellaisina iltoina wilisitäynnä käwelijöitä, oli nyt tyhjä ja äänetön. Yksikään paikan nuoriakaswattilaisia ei tänä iltana halunnut nauttia luonnon ihanuuttaahtaassa piirissä, jossa puiston käytäwät oliwat ainoat paikat, missähe woiwat enemmän jaloitella ja hengittää wapaampaa ilmaa. Nuoretkaswattilaiset, pari kolme sataa tyttöä, oliwat unhottaneet tawallisenwapaushetkensä. Ympärillä olewista kiwihuoneista kaikui iloisetsäweleet. Laitoksen johtaja, anna Iwanowna, oli entisen tawan mukaankutsunut nuoret kaswattilaiset huoneihinsa tanssiin, ennenkun hän nepäästi kesäluwaksi, erään kuukauden ajan wapauteen. Tämä ilta olisellainen odotettu hetki, jolloin nuoret neidet saiwat harwinaisenhuwin kohdata wähän sitä maailmaa, joka melkein koko heidänkaswatusajallensa oli heiltä suljettu. Millä innolla he täksi hetkeksiantautuiwat hillittömän huwin waltaan, sitä ei woi kertoa muuten kuinnäkemällä sitä wiatonta iloa, jota nyt loisti heidän silmistään.
Nuoret neidet, mitkä nyt oliwat kokoontuneet Anna Iwanownan salissa,oliwat Wenäjän korkeimmista suwuista. Ne oliwat ruhtinain, kreiwien,paronein ja korkeinten wirkamiesten tyttäriä ympäri Wenäjän, osittainSuomestakin. Näiden seassa oli kuitenkin monta köyhän aatelismiehentytärtä, jotka oliwat saaneet onnen tulla tähän Wenäjän parhaimpaankaswatuslaitokseen. Mutta aatelisuus oli aina wälttämätön ehtosellaisen etuoikeuden saantiin. Jokainen, ken katseli noita nuoriakaswattilaisia, sai siis olla wakuutettu, että se oli waan puhtaintaaateliswerta, mikä hohti tänä iltana heidän muutoin waaleissaposkissaan. He oliwat tänään todellakin suloisia, monta täydellistäkaunotarta. Nuoret miehet, jotka oliwat tähän iltaseuraan kutsutut,noin satakunta nuoria upseria ja ylioppilaita, näyttiwät tuskin woiwannoiden erinäisten kauneusten wälillä walita. Kuitenkin, ennenkuniltahuwi oli päättynyt, eräs pian täysikaswuinen neiti oli woittanutkaikkien ihastuksen. Se oli tuo, joka nyt kewiästi lentää walssissaerään ylioppilaan kanssa. Molempain silmät lepääwät nähtäwällälempeydellä toinen toiseensa, ja seuran tarkkuus on eräitäsilmänräpäyksiä kiinnitetty tähän ihanaan pariin. Tämä seisattuuwihdoin wanhan ruhtinatar Marandan eteen, joka tyytywäisyydellä ojentaakätensä ihanaa neittä kohti ja wetää hänet syliinsä. Nuori ylioppilasseisattuu wähän syrjään, katsellen wielä yhä sulotarta.
—"Minä olen tänä iltana sinusta hywin iloinen, Luisa", sanoiruhtinatar Maranda, tehden hänelle tilaa wiereensä.
Luisa katsoi ruhtinattaren silmiin, suloinen hymy huulilla, jokaosoitti lapsen kiitollisuutta ja wiatonta iloa.
—"Tunnetko, Luisa, tuon nuoren miehen, jonka kanssa äsken walssasit?"kysyi ruhtinatar.
—"Minä näen häntä ensi kerran, se on herra Ernest."
—"Ernest? tuoko, joka seisoo nyt pian edessämme? Sinä erhetyt, Luisa,se ei woi olla waan herra Ernest", sopotti ruhtinatar, katsellennuorukaista, jonka silmät yhä oliwat Luisaa kohti.
Luisa nosti silmänsä ja punastui. "Hänen nimensä on Ernest W.," wastasihän, katsoen alas ja antaen kätensä solua ruhtinattaren käteen. "Äiti,te ette usko mikä erinomainen mies hän on, tuo Ernest; tässä ei