Produced by Matti Järvinen and Distributed Proofreaders Europe.
Santeri Alkio
Ensimmäisen kerran julkaissut
Werner Söderström Osakeyhtiö 1913
1.
Hopeahelainen, pieni vahapesä piippu hampaissa, tiukastiyhteenpuristetuin huulin hän laski setelirahoja, pannen jokaisenerikseen eteensä pöydälle. Hänen täytyi nähtävästi kiinnittää kaikkisielunvoimansa laskemiseen, sillä otsa punotti ja kihoilihikikarpaloita.
Nuorempi mies istui lähellä ja seurasi tarkkaavaisena Jaakko Jaakonpojanrahojenlaskua. Toisinaan väreili syrjästäkatsojan kasvoilla hymyaaltojahänen katsellessaan toisen ponnisteluja. Vihdoin ojensi hän kätensäjoutessaan ottaakseen pöydältä vanhan, kellastuneen velkakirjan.
— Ä-ä-älä huoli ottaa, kielsi Jaakko Jaakonpoika ja kurotti kättäänaivan kuin estääkseen.
— Tämähän nyt tulee minulle, kun velka maksetaan? kysyi nuorempi mies,laskien paperin pöydälle, mutta pitäen hyppysin vielä kiinni senreunasta.
— Odota nyt, kun minä lasken tässä, tuota…
Käsi meni korvan taakse, kasvoille ilmestyi tuskastunut, häiriytynytilme.
— Nyt minä taas sekaannuin… Emäntä! Mahtaako se olla tuvas?
Hypistellen hajamielisenä setelitukkoja vuorotellen, näytti JaakkoJaakonpoika menettäneen toivonsa saada laskunsa toimitetuksi ominvoimin.
— Se on kumma, kuinka minä nyt olen näin huonolla laskupäällä, virkkoihän enempi itsekseen, ihmetellen ja tuijottaen seteleihin.
— Emäntä! Missä sekin mahtaa olla?
— Minä katson, onko emäntä tuvas. Nuorempi mies nousi ja avasi oven.
— Emäntä! huusi Jaakko Jaakonpoika, kääntämättä päätään seteleistä.
— Onko emäntä hyvä ja tulee vähän tänne? puhui nuorempi mies tupaan.
Emäntä tuli pyylevänä, hyväntahtoinen iloisuus loistaen kasvoilla.
— Mikä täällä nyt on hätänä? kysyi, pyyhkien käsiään esiliinaan.
— Hääh? Ei täällä nyt mikään. Mutta koeta sinä laskea nämä rahat. Kylläminäkin ne jo … mutta saat sinäkin koettaa.
Emäntä läheni pöytää.
— Laske itse sun rahas.
— Noo, yhtä hyvin ne ovat sun.
Emäntä aikoi tarttua setelitukkoon, mutta mies työnsi hänen kättäänpois.
— Älä nyt niin!
— Kuinka sitte? Eikö niihin saa koskea?
— Saa, mutta ei saa sotkea. Katsos nyt. Eikö tuo ole kaksikymmentä jatuo viisikymmentä, se on niin paljo kuin…
— Seitsemänkymmentä.
— Niin seitsemänkymmentä. Ja tuos on kymmenen, se on niin paljo kuinkahdeksankymmentä.
Mies antoi jokaisen setelin erikseen vaimolleen, mutta siitä oli seseuraus että lasku yhtä myötään sekaantui ja täytyi alkaa alusta.Vihdoin emäntä otti yksin määräysvallan, miehen jäädessä seisomaan jatuijottamaan syrjästä.
— Tuhat kahdeksansataa viisitoista markkaa ja seitsemänkymmentä viisipenniä, virkkoi emäntä laskettuaan.
— Kyllä se niin on, sanoi nuorempi mies.
— Hääh? kysäsi Jaakko Jaakonpoika ja katsoi mieheen.
— Sanoin vain, että kyllä se niin on.
— Niin, miksei se niin ole, myönsi Jaakko Jaakonpoika aivan kuin raskastaakka olisi vyörynyt hartioilta, tahi kuin olisi selviytynyteksyksistä, — mutta minäkin vain tahdon että tulee oikein. Se on niinpaha ku