Produced by Tapio Riikonen
Historiallinen kertomus Pirkkalanpohjasta
Kirj.
Kansanvalistusseuran nuorisonkirjoja N:o 5.
Ennen painettu "Kyläkirjaston Kuvalehden" B-sarjassa 1898 ja 1899.
Raittiuskansan Kirjapaino Osakeyhtiö,
Helsingissä 1909.
Kevätjuhla.
Majalahti.
Outoja savuja.
Urtin muikut.
Kotkottava koppelo.
Tario ja Päivä.
Uusi asutus.
Autio.
Karhutalvi.
Leppärukki.
Veroherrat.
Tapanin ajoilla Majalahdessa.
Kirkkomessun aatto.
Kevätjuhla
Yläsatakunnan vainioilla ja lehdoissa oli kevät herännyt. Tuores nurmiharsoi kedot, maa tihkui ylenpalttisesta nesteestä, valkovartistenkoivujen punaisissa virvissä piirotti uusi lehti. Vesituuli leuhuttikevään väkevää tuoksua kylästä kylään. Kaikki olivat rientäneetkäyttämään hyväkseen otollista hetkeä. Peltokalut oli viety ulos,pellot oli kynnetty ja kylvetty ja uudet humalaseipäät seisoivat jokuin metsät pitkien pirttien seinustoilla.
Nyt oli kaikki valmiina, kylvöt jätetty luonnon haltuun. Jos ei oltusaatu pappia vainioita vihkimään, oli itse vihitty ja viety pyhiinpaikkoihin uhrit ja Ukon vakat maan kasvun ja karjan onnen puolesta.Joka paikassa vietettiin suurta kevätjuhlaa ja toivomielin kutsui kansaluojan siunausta ja santtain suojelusta rakkaitten peltojen yli.
Sinisiä ilmoja vastaan tunsi jo kaukaa vainioilta Pyhällön kyläahteensuuresta kyläpuusta, joka kasvoi kylän etelärinteellä. Puunsamonihaaraisen latvan suojaan näytti koko vanha maatunut kylärymäytyneen yhdeksi harmaaksi seinäksi.
Kylä tämäkin lepäili valmiin työn keskessä. Ruohonpäiset rukiin saratkauniisti vuorottelivat puhtaitten toukopeltojen kanssa, joita uudetaidat ympäröivät. Ulkona ei enään näkynyt työssä ketään, kylän paimenyksin tuohiluikkuunsa luurutellen ja kädessä vihantia oksia ajoihiljoilleen kylän karjaa ensi laitumelta kotia pitkin kivikkoistatanhuaa, johon sorkat takertuivat. Mutta unistuneen ilta-auringonvalossa näkyi kyläpihlajan ympärillä tavatonta väkiliikettä, jostasaattoi päättää, että siellä vietettiin yhteistä kevätjuhlaa.
Kylän koko väki oli ulkona ja pirtit oli jätetty tyhjilleen. Muttasillat ja penkit oli pesty ja kuurattu ja akkunaluukut ja ovet heitettyauki, ja näkymätön juhlahenki tuoksusi joka sopessakin. Emännät olivatyhdessä lähteneet paimenta vastaan karjan tulotaikoja tekemään, vaankoko muu kirjava kylä oli kyläpihlajalla. Siellä koturit joukkoineen javaivaisetkin keppineen.
Melkein kaikilla kylänmiehillä oli yllään juhlapuku — pieksun näköisetjalkineet, harmaasta sarasta polvihousut ja lyhyt körttiröijyn tapainentakki ja päässä korkea musta huopahattu. Punaisilla nauhoituksilla japäärmeillä oli takit ja lakit kaunistettu. Naisilla oli sinisiä japunaisia villahameita ja suuret valkeat olka- ja pääliinat, jotka olikauniisti sidottu ja aseteltu hopea- ja vaskisoljilla. Kaikkienköyhimmät pitivät kuluneita vaatteita, nähtävästi armovaatteita, jakulkivat osalta jo hurstissakin. Mutta siitä huolimatta olivat he yhtäiloisia kuin muutkin ja seurasivat käskyä maistamaan juhlaoluttapöydältä, tai katselivat ryhmissä nuorten tanssia, johon kulkevaleikari-ukko huilutorvella soitti yleisesti suosittua laulunsä