Produced by Jari Koivisto and Tapio Riikonen

SEPPELÖITY

Murheellinen komedia

Kirj.

JUHANI SILJO

WSOY, Porvoo, 1918.

HENKILÖT:

 Aaro Vesuri.
 Leskirouva Vestman, hänen äitinsä.
 Kerttu Keränen, musiikkiopistolainen.
 Johan Wilhelm Moisio, fil.lis., toimittaja, 'tirehtööri', y.m.
 Torsten Tanhua, dosentti, kirjailija.
 Kalle Tikka, maalari.

Aika ja paikka: huhtikuun alkupuolelta vappuun;
Aaro Vesurin asunnossa tullin ulkopuolella.

I NÄYTÖS.

Isonpuoleinen, matala kamari vanhanaikaisessa puutalossa.Taustaseinässä kaksi ovea, joiden välissä suuri, valkaistunelikulmainen kakluuni. Vasemmalla seinällä pesukaappi, piironki, leveäikkuna, jonka edessä soikea pöytä, kevyt sohva ynnä tuoleja, sekäkirjahylly. Oikealla seinällä, samoin ikkunan edessä, kapea kukkapöytäpoikittain, kirjoituspöytä viistosti sitä vastaan, kumpikin vähänmatkan päässä ikkunasta; kokoumaton, ryijyllä peitetty vuode, ulottuenlähes näyttämön reunaan. Tuoleja siellä täällä, pari pitkää riepumattoayli lattian. Seinillä kuvajäljennöksiä, joku pieni taulu, ovipielessävaatenaulakko. — Jokseenkin täysinpalvellut huonekalusto todistaaköyhyyden ohessa asujamen hyvää huolenpitoa siitä.

Huhtikuun kirkas aamupäivä; päivänpaistetta eteläisen —oikeanpuoleisen — ikkunan täydeltä, joka on raollaan. Uunissa tuli.

Aaro Vesuri ja Kerttu Keränen.

AARO (asettuen puoli-istuvaan asentoon kirjoituspöydän reunaavasten, deklamoi korjauslukuarkista.)'Laps olin, kun jo tuta sain,oi aika, pyytees, aattehes:vaan valheina mua kietoi vainne lukinverkko-vaattehes!'

KERTTU (askarrellen kukkien luona.)
'Sotilaspojaitapa' kajahtaa:
'Laps olin… — Silläkö sä aiot alkaa?

AARO.Sotilaan pojaks synnyinhän myös minäja sotaan aion, mistä ikänäänei isä mitään tiennyt. Tää on alku,tää ensi toitaus on, haaste taistoon.

KERTTU (tullen likemmäs.)
Vaan luehan ne laulut leivosesta.
Ne on toista, ne on sulaa soittoa!

AARO.
Siks että sinusta ne laulavat!

(Selailee arkkeja, löytää ja deklamoi.)

'Tuhatvuotiaaksi jo itseni luulin,lumen peittämäksi jo pääni luulin,ja luulin syömeni jäähän jääneen,— kun pääni päältä sun laulus kuulin.

Kevätlaulus kuulin ja nuorruin siitä,ja lumi ja jää suli ilosta siitä!Nyt, sydän, liity sen leivon ääneen,ja laulu, hautaani saakka riitä!'

— Ei, tämä ammonaikaist' on jo mulle.

KERTTU.
Oo, minäkin siis ammonaikainen!

AARO (tavoittaen häntä kiinni.)Et, Herran-Kerttu, sit' et uskokaan!Vaan kuules, odotahan vuosi, kaksi,jo lempes arvoinen on lauluni!Sa leivonen, ja minä kevätpuro:sa lauloit minulle jäänlähtö-päivän,ma sulin, jääni loin — ja tulvin nyt.Sä viserrellä vierilläni saat,mä riennän, liityn suurten virtain soittoon;sä päivän säihky laula minulle,mä kevään uhman soitan ihmiselle:'pois vanhat sillat, lahot laiturit,pois palkovenheet lasten, haaveksijain,pois maalle, mik' on pettävää ja mätää!'— Niin, taistelua, vihaa viritän,ja vasta voiton palkaks sinut valtaan.

KERTTU (torjuen häntä pois.)
Uh sua! Vihoissasko minut veisit!
Ei, rauhaan saat sä jättää maailman.
Tuo kukkapöytä kaada lattiaan!
Kas tässähän sull' onkin taistelua.

...