Produced by Tapio Riikonen
Kirj.
Eino Leino
1912.
[Orja-romaanien järjestys: Työn orja, Rahan orja, Naisen orja,
Onnen orja.]
1.
Toukokuu oli kylmä ja sateinen. Ajurinhevoset olivat liukkaillapuukaduilla kompastelleet, matkailijat värisseet autioissa javetoisissa hotellihuoneissaan.
Mutta nyt oli kesäkuu koittanut ja lämmin, aurinkoinen laine ylimaailmankaupungin kattojen laikahtanut.
Siksi olikin koko Parisi liikkeellä.
Kihisivät kansaa suuret bulevardit, vieri ajopelien lakkaamaton jonoleveällä valtatiellä kohti Boulognen metsää.
Oli ylhäisen maailman määrätunti. Koko kansainvälinen kapitalismiedusti itseään. Automobilin nurkkaan nojautuen istui tuossaranskalainen rahamies, jonka sanoja kautta Europan pankkimaailmankuunneltiin kunnioituksella. Mutta muhkealla kaksivaljakolla hänentakanaan ajoi amerikalainen miljardöri, joka hänkin oli hetkeksitrustihuolistaan vapautunut ja tehnyt tuon välttämättömän virkistys- jasivistysmatkan Seinen kimmeltävään tulikaupunkiin.
Useimmilla heistä oli nainen rinnallaan. Kenellä oma, kenellä ostettu,kenellä elämän ystävä, kenellä tuokion säkenöiväksi huviksi jalokivilläkoristettu.
Paljon oli Johannes Tamminen nähnyt maailmaa. Mutta Parisi, muttavanhan maailman suuri sulatusuuni, häneltä oli vielä jäänyt näkemättä.
Nyt hän oli ollut viisi vuotta naimisissa. Viisi pitkää vuotta hän olitehnyt työtä ja ahertanut, ei työtä työn vuoksi enää, vaan työtä rahanja keltaisen kullan vuoksi kuuluakseen kerran elämässään näihinmuutamiin tuhansiin etuoikeutettuihin, jotka maanpiiriä hallitsevat jajoiden tahdosta joka hetki nousi ja kaatui myrjadien elämän-onni.
Ei hän ollut päämääräänsä päässyt vielä. Mutta hän oli jo pitkällä jatoivoi jumalan ja vuorineuvos Rabbingin avulla aina pitemmällepääsevänsä.
Hän oli Rabbingin miljonaliikkeen osastopäällikkö Helsingistä.
Rabbing oli aikonut käyttää häntä hyväkseen, ja käyttänytkin. Muttamyöskin Johannes Tamminen oli osannut olla varoillaan. Hän oli tehnytmyöskin ominpäin eräitä onnistuneita osakekauppoja ja ansainnut niilläsievän omaisuuden.
Nyt hän oli omaksi ja ehkä vielä enemmän vaimonsa virkistykseksilähtenyt lyhyelle huvimatkalle Parisiin. Ja nyt hän vieri tuossasamassa ajopelien pyörryttävässä paljoudessa kohti Boulognen metsää,vaimo vierellään, lapsi ja tämän hoitajatar vastapäätään.
Toisella istuimella heitä vastapäätä istui Signe, hänen vaimonsa serkkuja Johanneksen ensimmäisen, pettyneen lemmen esine, jonka isän,vapaaherra Carpin, samoin kuin Rabbinginkin, he tiesivät tuollapuistoravintolassa tapaavansa.
Johanneksen katse viipyi tällä hetkellä hänen lapsessaan. Herttainen,suurisilmäinen tyttö se oli, Seidi nimeltään. Äidin piirteet, isänpäänmuoto. Ja kun hän nauroi, oli kuin olisi itse aurinko nauranutvastaan hänelle ja vanhat puurivit tien kahdenpuolen vertyneet toisenverran vihreämmiksi.
Seidi oli heidän ainoa lapsensa. Irene ei ollut suostunut useampiasynnyttämään.
Sekin oli ollut joskus riidan-aihe heidän välillään, sitten
Johannekselle pitkän, kalvavan kaunan syy.
Nyt he eivät riidelleet enää. Nyt ei Johannekselle olisi enääpälähtänyt päähänkään tuntea kaunaa tuota vierasta naista kohtaan, jokaistui hänen vierellään, jonka kosketuksen hän tunsi, mutta joka olihänestä sielullisesti niin kau