E-text prepared by Timo Ervasti and Tapio Riikonen
Kirj.
Jonas Lie
Norjankielestä suomennettu.
Hj. Hagelberg, Tampere, 1889.
Emil Hagelberg'in ja kumpp. kirjapainossa.
"Niin kuin prinssi kehdossaan", — niinhän sitä sanotaan —"näkymättömät haltijattaret ja lapsuuden viaton rauha suojanansa!"
Mutta minkälainen haltijatar se oli, joka Barbron Nikolain kehdonääressä asuskeli, sitä ei ole helppo sanoa. Siellä läkkisepän luonakaupungin äärimmäisessä osassa pienessä majassa, jonka rikkuneetakkunanruudut olivat ryysyillä tukitut, tapahtui monenmoisiamajoituksia ja asukaslisäyksiä varsinkin öiseen aikaan, kunjoutoväellä ja kulkevaisilla oli asunnoista puute. Siellä meluttiinusein kelpo tavalla, eikä se ollut mitään harvinaista, että tappeluntuoksinassa kehto kumoon keikahti tahi että humalainen mies pitkinpituuttaan siihen lapsen päälle hoipertui.
Barbro oli Nikolain äidin nimi, ja hän oli kotiperääHeimdalvuoristosta, sieltä jostakin kaukaa tunturiseuduilta — oikeatunturityttö alkuperäisintä laatua, punakka ja valkoinen, kookas,jäntevä ja leveähartiainen, hohtavan terve, hampaat kuin vaahtolypsinastiassa. Hän oli kuullut karjakauppiasten tunturein ylimatkustellessaan niin paljon kaupungista kertovan, että jonkunlainenkaiho eli rauhattomuus oli hänet vallannut.
Ja hän oli lähtenyt kaupunkiin palvelukseen ruvetaksensa.
Tämmöiseen toimeen sopi hän juuri yhtä hyvin kuin siistimätönheinäsuova kaupungin siistille kadulle tahi lehmä rapuille, se onsuoraan sanoen: ei ollenkaan.
Ja niinpä oli hänellä vielä tapana kuluttaa aikaansa torilla jokaainoan heinäkuorman vieressä seisoskellen. Hänen täytyi katsella jatunnustella heiniä… eiväthän nuo ensinkään tunturiheinäin kaltaisiaolleet, "ei, eivätpä olleet!… Tunturiruoho kun on niin pehmeätä jahienoa… ja entäs haju sitten! — oh—hoo… ei!"
Mutta emännälläpä oli piialle muuta tehtävää kuin antaa hänen kaiketaamupäivät torilla seisoskella ja heinämiesten kanssa pakinoida! Janiin sitä Barbro luisti palveluksesta palvelukseen, luisti yhtä päätäalaspäin sekä palkan että isäntäväen puolesta. Hänellä oli vaan tämäyksi vika, tällä Barbrolla — sillä reipas ja rehellinen ja tunnokashän kyllä oli —; mutta tämäpä se olikin semmoinen vika, joka hänetkerrassaan teki kelvottomaksi ja mahdottomaksi minkäänmoiseenpalvelukseen kaupungissa!
Mutta — yhteiskunnalla, niin kuin tiedetään, on hämmästyttävä kykysaattaa hyödylliseksi, itseensä sulattaa ja tarpeensa mukaiseksimuodostaa semmoisetkin jäsenensä, jotka eivät mihinkään näytä sopivaneivätkä mitään hyötyä tuottavan. Ja niinpä kävikin varsin pian sillätavalla, että Barbro-raukka tuli juuri semmoiseksi, jommoisena hänvoi kaupungille kelvata — tuli imettäjäksi.
Raskasta se aika oli ja taistelu ankarata häpeän kestäessä —melkein masentavan raskasta ja ankarata — eikä tämän jälkeen hänenmieleensäkään juolahtanut kääntää askeleitansa kotiin Heimdalintuntureille jälleen.
Mutta raskaampaakin oli vielä tuleva!
Monenmoiset seuraelämän velvollisuudet, joiden täyttämistä edistynytaika yhteiskunnan korkeampiin luokkiin kuuluvilta perheenemänniltäyhä enemmän vaatii, tulivat tämänkin kaupungin elämässä ilmi myös —yhä karttuvana imettäjäin puutteena!
"Pääsyynä", selitti tohtori Schneibel, "on tämä aivan yksinkertainenluonnonlaki: — ei saata kukaan samalla olla älykäs ihminen jalypsylehmä! Veren ja hermoston uudistus on keinollisesti johdettavaluontoa lä